sunnuntai 21. syyskuuta 2008

"Jäätävää!"

"Jäätävä" merkitsee inttislangissa varustusta tai suoritusta, joka ei täytä armeijan laatuvaatimuksia. Arkikielessä kun jollakulla alkaa "jäätää", niin kyse on vaikeuksista pysytellä tilanteen tasalla, mikä yleensä johtaa siihen, että ko. henkilö ei saa mitään järkevää aikaan. "Jäätävä" voi viitata myös ympäristön lämpötilaan.

Viime kuukaudet ovat olleet meikäläisen kohdalla melkoisen jäätäviä. Sanan kaikissa merkityksissä. Ja tämän blogin kohdalla eritoten.

Lähes täydellinen saamattomuuteni kirjoittamisen saralla viime kuukausien aikana on, vähemmän yllättäen, Suomen Puolustusvoimien ansiota. Armeijaelämään tottuu, kahden päivän viikonloppuvapaiden aikana tapahtuvaan oikean elämän elämiseen ei. Intin puolella on harvoin aikaa läppäriin tarttumiseen ja silloinkin, kun sitä olisi, niin olo ei useimmiten ole kovin luova. Eikä se luovuus ehdi juuri puhjeta kukkaan lyhyillä lomillakaan. Päätin, että kirjani jatkaa valmistumistaan seuraavan kerran tammikuun 2. päivän jälkeen, jolloin siirryn reserviin - sitä ennen on turha soimata itseään siitä, ettei saa mitään aikaan, kun ei vain yksinkertaisesti jaksa. Tämä blogigin varmaan heräilee eloon vuodenvaihteessa.

On armeijassa kuitenkin se hyvä puoli, että siellä on aikaa ajatella. Eräs mielessäni ideatasolla muhinut tarina on viime aikoina alkanut kasvaa eksponentaalisesti ja osia siitä päätyi jo paperillekin muistiinpanojen muodossa. Olen tarinasta aika täpinöissäni, sillä jo sen pelkkä konsepti on jotakin aivan nerokasta, maailmasta ja juonenkäänteistä nyt puhumattakaan... jotakin eeppistä on syntymässä, tunnen sen! (Joku kauhea pöytälaatikkofloppi siitä kuitenkin tulee, mutta koska kukaan ei tiedä sitä, voin vielä tässä vaiheessa hehkuttaa käsikirjoitusta kuin viimeistä päivää.) Ensin pitäisi tietysti malttaa viimeistellä se nykyinen tarina ja saada se kustantajalle saakka. Hieno siitäkin tulee, ei sillä. Seuraavasta vain tulee vielä hienompi. :D

Hylkäsin muuten aiemmat ajatukseni armeijaurasta. Puolustusvoimien ideologiat ja omani eivät yksinkertaisesti kohdanneet. Kevätpuolella edessä lienee siis yliopistohakuja.

Make love, not war.

Ensi kertaan.


PS. Niin, ja Joensuun Suomalainen kirjakauppa pyysi minut kirjailijahaastatteluun. Olo oli kuin kunnon pikkujulkkiksella konsanaan, kun kuuntelin vastaajaani jätetyn viestin, jossa minua pyydettiin ottamaan yhteyttä kirjakauppaan mahdollisen haastattelun tiimoilta. Minut voi nyt siis bongata livenä 11.10 Joensuun Suomalaisessa Kirjakaupassa kello 12:00 eteenpäin (...luultavasti tilaisuus on siinä Ison Myyn liikkeessä. Sinne minä menen ainakin ensimmäiseksi kyselemään, olenko varmasti oikeassa rakennuksessa). Tervetuloa paikalle kuuntelemaan ja tervehtimään! Ja kait minä siellä sitten pääsen ihan signeeraamaankin. Wow.

sunnuntai 6. heinäkuuta 2008

TYÖN ALLA: Kirja... ja armeija

Sanoin parille kaverille tuossa kesän alussa, että epäilemättä juuri silloin, kun olen pääsemässä kunnolla kirjoittamisen makuun, minun pitää lähteä armeijaan. No, olin oikeassa. Huomisaamusta lähtien minut löytää Kontiorannan varuskunnasta. Blogikirjoittelu varmaan keskittyy tästä lähtien lähinnä viikonloppuihin - työ seuraavan kirjani parissa sen sijaan toivottavasti jatkuu vähän aktiivisemmin.

Ehdin tässä kuukauden aikana nimittäin melkein naputella seuraavan teokseni valmiiksi - lopusta puuttuu enää ehkä puolenkymmentä kappaletta. Myönnettäköön tosin tässä vaiheessa, että tarina ei sivumäärältään ole kuin noin kolmanneksen Aavekomppanian pituudesta. "Pituudella ei ole väliä" pitää kyllä tässäkin tapauksessa paikkansa: tätä uutta tarinaa on ollut todella mielenkiintoista kirjoittaa juuri sen takia, että se pääsee tavoitteisiinsa hyvinkin lyhyessä sivumäärässä, jos niihin sivuihin vain osaa pistää oikeat asiat. Kirja ei kauheasti kikkaile juonella, vaan keskittyy tällä kertaa enemmänkin henkilöidensä sielunelämään. Tämä on käytännössä täydellinen vastakohta Aavekomppanian lähestymistavalle. Pyrin näin haastamaan itseäni kirjoittajana - on vielä paljon asioita, jotka minun pitäisi pystyä tekemään paremmin, ja ne oppii vain harjoittelemalla. Onneksi minulla on nippu erilaisia tarinoita vain odottamassa toteuttamista, joten opintomateriaali ei ihan äkkiä lopu kesken.

Aavekomppanian kirjoittamisen ja etenkin suunnittelun kanssa tekemissäni mokissa oli yksi hyvä puoli: seuraavaa teosta aloittaessa minulla oli varsin selkeä käsitys siitä, mitä/miten asioita EI pidä tehdä. Niinpä tällä kertaa kaikki henkilöistä ja juonesta lähtien oli suunniteltu hyvin yksityiskohtaisesti paperille ja tarvittava pohjatyökin oli pyritty tekemään hyvissä ajoin etukäteen ennen näppäimistöön tarttumista. Ainakin vielä tähän asti kirjoittaminen on ollut suht helppoa ja mutkatonta, eikä pahempia jumipaikkoja ole ollut kuin pari (nekin johtuivat enemmän omasta laiskuudesta), mikä on melkoista edistystä Aavekomppanian käytännössä jatkuvasta improvisoinnista ja säätämisestä. Tekstinsä pystyy myös pitämään kompaktimpana kun tietää alusta alkaen, mitä asioita haluaa pistää mihinkin kappaleeseen. Ei kirjoittaminen edelleenkään mitään "paperista lukemista" ole ja jokaisesta kappaleesta tulee aina vähän erilainen kuin mitä aluksi ajatteli, mutta hyvä suunnittelu on kyllä selvästikin auttanut pitämään homman paremmin liikkeessä ja vähemmän rönsyilevänä. Toisin sanoen kirjoittamisesta nauttii enemmän ja kiroilua on vähemmän.

Saa nyt nähdä, milloin ehdin saattaa tuon projektin loppuun. Kauheasti siinä ei töitä enää olisi, mutta se vähäkin voi olla armeija-aikana vaikeaa saada tehdyksi. Pitänee kuitenkin yrittää. Eihän se lukion käyminenkään aiheuttanut merkittävää hidastetta Aavekomppanian valmistumiselle!

Ensi kertaan!

keskiviikko 2. heinäkuuta 2008

AAVEKOMPPANIA-FILES 2: Ajatuksia pohjatyöstä

Tajusin edellisessä blogitekstissäni lipsuneeni "hieman" siitä aiheesta, josta minun piti alunperin kertoa - joten palataanpa vähän matkaa takaisin. Mihin asioihin tarinan suunnittelussa kannattaa kiinnittää erityistä huomiota? Millaisesta pohjatyöstä on eniten apua kirjoittajalle?

Kun itse lähden ideoimaan tarinaa, niin prosessi etenee suunnilleen tässä järjestyksessä:
1# : Kuningasidea
2# : Tarinan alku ja loppu
3# : Henkilöt
4# : Avaintapahtumat/suvantokohdat
5# : Taustatyö/reality-check

Kuningasidea on tarinan kantava voima, eli jokin sellainen aihepiiri, miljöö tai teema, joka kiehtoo kirjoittajaa itseään ja antaa motivaatiota jatkaa kirjoittamista vielä siellä parinsadan työtunnin paremmalla puolellakin. Työmotivaation tärkeyttä ei missään nimessä pidä ylenkatsoa, mutta on tärkeätä huomata, että jokainen kirjoittaja saa intonsa kirjoittamiseen vähän eri lähteestä ja että pitkässä projektissa tulee väistämättä kausia, joiden aikana ei oikein jaksa pistää mitään järkevää paperille. Hyvä kuningasidea kuitenkin auttaa saamaan itseä liikkeelle sitten joskus, kun into kirjoittamiseen taas palaa. Aavekomppanian tapauksessa parhaana motivaattorina itselleni toimi välillä mm. se fakta, että koulut alkaisivat taas kesän jälkeen ja että tekstinivaska pitäisi saada valmiiksi ennen hukkumistani muihin töihin. :-)

Kuningasidean saamisen jälkeen mieleeni tulee ensimmäiseksi yleensä jonkinlainen iskevä aloitus ja yleensä myös lopetus tarinalle. Nämä tarjoavat eräänlaiset lähtökohdat suunnittelutyölle: jos tietää, mitä tarinan lopussa tapahtuu, ja alun lähtökohdat ovat selvillä, on helppoa lähteä miettimään, mitä näiden kahden pisteen välissä kuuluisi tapahtua, jotta siihen haluttuun lopputulokseen päästäisiin. Mieleen alkaa putkahdella ideoita avaintapahtumista ja henkilöistä, jotka sopisivat kyseiseen tarinaan. Ideoistaan kannattaa mahdollisimman aikaisessa vaiheessa alkaa pitää kirjaa paperilla - ihan sana tai pari, tarvittaessa lause, riittää per tapahtuma/henkilö. Tämä yleensä riittää asian mieleen palauttamiseen myöhemmässä vaiheessa ja sallii samalla helposti idean kehittelyn pidemmälle, kun sitä ei heti alussa rajaa liian tarkasti. Lisäksi, kun suunnittelupaperilla on riittävästi ideoita, niiden tietoja voi alkaa yhdistelemään avaintapahtumien ja henkilökuvien tarkempien sisältöjen hahmottamiseksi.

Tarinan henkilöt ovat se osa suunnittelutyötä, jonka eteen kannattaa nähdä eniten vaivaa. Hyvä henkilösuunnittelu nopeuttaa kirjoitustyötä: pään sisällä on jo valmiiksi eräänlainen pohjapiirros siitä, millainen kukin henkilö on ja miten juuri hän käyttäytyisi juuri tässä kohtauksessa ja tilanteessa, jota olet tällä hetkellä kirjoittamassa. Henkilösuunnittelun lähtökohdat vaihtelevat runsaasti: joissakin tapauksissa hyvä tarina tarvitsee henkilöitä, ja joissakin taas hyvät henkilöt tarvitsevat vain tarinan. Itselleni oli ainakin Aavekomppanian tapauksessa helpompaa keksiä hyvä tarina, jota sitten tuin henkilökuvauksella. Vahvasti ihmissuhdedraamaan nojaavaa juttua pitää sitäkin tukea tarinalla, mutta tarinan ei tarvitse nousta pääosaan. Henkilöiden suunnittelussa pätee sama ohje kuin tapahtumasuunnittelussakin: kaikesta kannattaa pitää kirjaa paperilla. Kun ideoita persoonallisuuksiin ja taustatarinoihin on riittävästi, niistä on helppoa rakennella tarinan tarvitsemat henkilöt. Jossakin vaiheessa kannattaa myös miettiä, olisiko eri hahmoja mahdollista yhdistää - itse olen ainakin monesti huomannut alkusuunnitteluvaiheessa kirjoittaneeni teokseen liikaa henkilöitä siihen nähden, kuinka monta se oikeasti tarvitsee. Yhdistely myös tehokkaasti estää yhden kikan pahvipersoonallisuuksien syntymisen ja syventää sen sijaan jo olemassa olevia henkilöitä.

Avaintapahtumien ja suvantokohtien suunnittelun voidaan sanoa tapahtuvan joko ennen tai jälkeen henkilöiden suunnittelun, riippuen tarinan kerronnallisista lähtökohdista, mutta oikeammin tarinan suunnittelu on melko lailla homogeeninen prosessi: vähän kaikki kehittyy ja etenee rinnakkain, ei niinkään missään tarkasti rajatuissa vaiheissa. Tapahtumat ja henkilöt tukevat toisiaan - kirjoittaja valitsee, mitä viestejä haluaa tekstillään välittää ja valitsee tähän sanomaansa sopivia kohtauksia, joihin sijoittaa sopivat henkilöt. On epäolennaista, tulevatko henkilöt vai kohtaus, muna vai kana, ensin. Tarinan alun ja lopun väliin jäävät avainkohdat putkahtavat yleensä mieleen vähän kerrassaan ja niistä muodostuu lopulta looginen aikajana, joka kannattaa sekin kirjata ylös. Aikajana auttaa paremmin hahmottamaan kirjan suvanto- ja toimintakohdat, joiden pitäisi vuorotella keskenään melko lailla 1:1 -suhteessa (ei tosin välttämättä sivumäärällisesti) - liian pitkät suvantokohdat tekevät teoksesta laahaavan, ja toisaalta äksöni tarvitsee vastapainokseen rauhallista tunnelmointia tuntuakseen äksöniltä. Tämä tosin nyt on muutenkin vähän huono lähestymistapa suvantokohtiin, etenkin draamapainotteisessa teoksessa: tällainen teos rakentuu "suvantokohdista", joissa viedään sitä tarinaa ja henkilökuvausta eteenpäin ja aina välillä seassa on jokin "toimintakohtaus", joka vähän herättelee ja ravistelee lukijaa jollakin yllättävällä käänteellä. Ns. "suvantokohdat" ovat oikeasti minkä tahansa teoksen tärkeimpiä rakennuspalikoita.

Kun tarina alkaa muilta osin olla suunniteltuna paperille, on aika suorittaa tarvittava taustatyö, eli ns. reality-check, jota jatketaan tarvittaessa vielä itse kirjoitusvaiheessakin. Jokainen nykypäivää muistuttavaan maailmaan, tai historialliseen maailmaan, sijoittuva tarina sisältää aina elementtejä, joiden saaminen uskottavaksi vaatii kyseiseen ilmiöön perehtymistä. Internet on hyvä paikka aloittaa. Aavekomppanian tapauksessa taustatyö vaati esimerkiksi torakoiden fysiologiaan perehtymistä: opin esimerkiksi, että suurelle torakalle pitää antaa keuhkot, jos sen haluaa olevan oikeasti elinkelpoinen. Tämä taas mahdollisti mm. otusten saamisen kirkumaan ja huutamaan niillä uusilla keuhkoillaan, mikä on vahvasti esillä melkein jokaisessa kirjan toimintakohtauksessa. Tämä on hyvä esimerkki siitä, miten taustatyö voi auttaa tarinan kehittämisessä - ja toisaalta sitten joitakin ideoita joutui hylkäämään tai muuttamaan rajusti ihan sen takia, että niistä ei yksinkertaisesti saanut uskottavia. Tietysti aina voisi kirjoittaa täysiä höpö-höpö -juttuja, mutta nämä alkavat nopeasti ärsyttää vähänkään asioista tietävää lukijaa - itse en ainakaan lähtisi sille tielle.

Tarinansa pitää malttaa suunnitella kunnolla, mutta ennen pitkää se pitää myös kirjoittaa. Suunnittelu ei toisaalta ikinä lopu kirjoittamisen aloittamiseen, vaan jatkuu sen aikanakin - monien asioiden voi yhä olettaa muuttuvan ennen tekstin viimeistä versiota, sillä kirjoittaessa vasta viime kädessä näkee, mikä toimii ja mikä ei. Perusteellinen suunnittelutyö on samalla kuitenkin myös hyvä laatumittari: jos kirjoitusinto ei ole yhtään laskenut kuningasidean aikaansaamasta alkuinnostuksesta, vaikka takana on jo lukuisia liuskoja muistiinpanopapereita, piirroksia, kaavioita ja kymmeniä tunteja taustatyötä, niin siitä tietää, että tarinan jaksaa myös melko varmasti kirjoittaa loppuun saakka.

Koska suunnittelit siitä yksinkertaisesti niin hyvän, että olisi virhe jättää se toteuttamatta!

maanantai 23. kesäkuuta 2008

AAVEKOMPPANIA-FILES 1: Ideasta suunnitelmaan

Jokainen tarina saa alkunsa kirjoittajan päähän putkahtavasta kuningasideasta, joka on liian hyvä jätettäväksi laittamatta paperille. Tämä idea voi olla jokin henkilö, tapahtuma, teema tai miljöö - oikeastaan mikä tahansa tarinan elementti, joka kirjoittajaa kiehtoo. Jos tähtäimessä on novelli, niin tämä on paras mahdollinen aika hypätä näppäimistön ääreen ja alkaa kirjoittaa, sillä näin hetken tunnelman saa helpoiten tallennettua tekstiinsä. Romaanimittaisen tekstinkin saa hetken mielijohteesta laitettua alulle, ehkä tekstiään jopa jatkaa pariin otteeseen myöhemminkin, mutta ennen pitkää työ jää epäilemättä kesken.

Itse huomasin nopeasti Aavekomppaniaa kirjoittaessani, että lyhyempien tekstien tekeminen ei ollut oikein mitenkään valmistanut minua pitkän tarinan vaatimien juonikuvioiden koukeroiden luomiseen. Romaanimittaisen tarinan haaste on juuri sen pituudessa: jutun pitää koko ajan kulkea eteenpäin, mutta silti henkilöitä pitäisi osata valottaa lukijalle riittävän hitaasti, aivan kuten pääjuontakin, jotta jännite säilyy. Pitkällä tarinalla on myös oma rytminsä, jossa avaintapahtumat ja suvantokohdat vuorottelevat keskenään. Nämä kaikki ovat tuttuja käsitteitä jokaiselle hyvää kirjaa lukeneelle, joten en ala kertoilla niistä tässä nyt sen enempää.

Sen sijaan kerron teille opettavaisen tarinan oikeasta elämästä. Tarinan siitä, kuinka hyvin hankala ja kivinen korjailun ja säätämisen tie olisi voitu helposti välttää, jos olisin vain suosiolla uskonut, että ehkä se tarinan rytmitys ja kaikki ne aluksi melko merkityksettömiltä tuntuneet sivujuonten pätkät olisi SITTENKIN pitänyt suunnitella kunnolla etukäteen.

Aavekomppanian suunnittelu eteni aluksi melko kausiluontoisesti. Idean jättitorakoita vastaan taistelevista power armour -sotilaista sain rippikoulussa kahdeksatta luokkaa seuranneena kesänä, eli neljä vuotta sitten. Tarinasta piti alun perin tulla sarjakuva (yhden pidemmän, muistaakseni 104-sivuisen sarjiksen sain valmiiksi noin vuotta myöhemmin), mutta tämän idean onneksi hylkäsin. Minun piirroslaadullani siitä ei vain yksinkertaisesti olisi tullut hyvä, ja kirjoittaminen oli muutenkin alkanut tuntua siltä luontevimmalta ilmaisun muodolta minulle. Yhdeksättä luokkaa seuranneena kesänä kirjoitin kirjoitusinnon lopulta kasvettua sietämättömäksi Aavekomppanian ensimmäisen kappaleen, joka meni ennen julkaisua muistaakseni ainakin kolme kertaa uusiksi. Ja sai eteensä lopulta vielä prologin.

Onneksi en jatkanut Aavekomppaniaa intuitiopohjalta. Ainoat olemassa olleet suunnitelmat olivat nämä kaksi henkilöiden raakaluonnokset sisältäneet kaksi paperia (_PERIAATTEESSA_ SISÄLTÄVÄT SPOILEREITA; minusta näillä on tätä nykyä lähinnä huumoriarvoa):

http://koti.mbnet.fi/eronae/nettisivut/blogi/dreamland_henkilot1.jpg
http://koti.mbnet.fi/eronae/nettisivut/blogi/dreamland_henkilot2.jpg

Kuten finaaliteoksen lukeneet luultavasti huomasivat, aika paljon meni henkilöidenkin osalta lopulta uusiksi.

Lukion ensimmäisen vuoden aikana koin merkittävää henkistä kasvua ja Aavekomppanian senaikaisen alun kaltainen tarina rupesi tuntumaan yksinkertaisesti tyhmältä ja epäuskottavalta (mitä se olikin, potenssiin kaksi), vaikka tarinan peruskonsepti sinällään olikin ihan toimiva. Sitten löysin X-Filesin. Muistan katsoneeni sarjaa sadistisista esitysajoista (sunnuntaista tiistaihin joskus puolenyön tai kello yhden jälkeen) huolimatta innoissani, vaikka seuraavana päivänä olikin aina koulua ja viikonlopun jälkeen unta ehti saada kunnolla vasta torstaiksi. Aavekomppania sai nykyisen muotonsa.

Nyt rupesin kunnolla paneutumaan suunnittelutyöhön. Etsin netistä yksityiskohtaisia tietoja torakoista, asejärjestelmistä, tapahtumapaikoista ja yleisistä tulevaisuudennäkymistä. Minulla on vieläkin jossakin kiintolevyn kätköissä nippu satelliittivalokuvia ja muuta sekalaista tauhkaa. Chicagon miljöö vedenpuhdistamoineen on rakennettu Google Earthin pohjalta. Yksi syy, jonka takia pidän juuri scifistä on se, että taustatutkimuksista huolimatta tilaa jää aina myös luovalle mielikuvitukselle. Pienet epäkohdat voi aina kuitata toteamalla: "Hei, se on tulevaisuutta! Asiat ovat muuttuneet!"

Sotilasteknologiaan minulla oli henkilökohtaisten preferenssien takia alusta lähtien sellainen hieman kiiluvasilmäinen, Tom Clancy -henkinen ote. Panssaripuvut ja aseet piti suunnitella viimeistä piirtoa myöten paperille ja tietenkin vielä sellaisiksi, että ne pystyttäisiin käytännössä jo nykyisellä teknologialla toteuttamaan. Ja teknologiahörhöyden nimissä kaikki piti tietenkin vielä varustaa englanninkielisin kuvatekstein, kuinkas muuten. Kaivoin arkistoistani ihan teitä varten muutamia näistä suunnitelmista.

http://koti.mbnet.fi/eronae/nettisivut/blogi/dreamland_aseet1.jpg
http://koti.mbnet.fi/eronae/nettisivut/blogi/dreamland_astrasuit1.jpg
http://koti.mbnet.fi/eronae/nettisivut/blogi/dreamland_astrasuit2.jpg
http://koti.mbnet.fi/eronae/nettisivut/blogi/dreamland_snipersuit.jpg
http://koti.mbnet.fi/eronae/nettisivut/blogi/dreamland_f360.jpg

Juonestakin oli olemassa jonkinmoinen luonnos, mutta tarinankäänteet menivät käytännössä projektin aikana melko suurella prosentilla uusiksi. TÄMÄ SISÄLTÄÄ SPOILEREITA! Pistin kuvan kuitenkin esimerkkinä siitä, millaisen läpyskän pohjalta kirjan pystyy hätätilassa kirjoittamaan, jos vain omaa riittävästi kykyä luovaan improvisointiin prosessin aikana.

http://koti.mbnet.fi/eronae/nettisivut/blogi/dreamland_juonikuvio.jpg


"Luovaan improvisointiin." Tämä kirjoittajan egoa boostaava, hienolta kuulostava termi tarkoitti käytännössä noin sadan tunnin uudelleenkirjoitusurakkaa silloin, kun projektin olisi muuten voinut julistaa valmiiksi - mikä vastaa neljäsosaa koko kirjan kirjoittamiseen käytetystä ajasta. Sen olisi voinut välttää käyttämällä henkilöiden ja sivujuonenkäänteiden kunnolliseen pohjasuunnitteluun ihan vain muutaman tunnin (alle 10, aivan varmasti) luovaa ajatustyötä. Huomaatteko, missä virhe tapahtui?

Tarinan opetus: suunnitelkaa kirjanne kunnolla, ennen kuin tartutte näppäimistöön (tai kynään, jos edustatte wanhaa koulukuntaa). Ihan jokaista pilkun paikkaa ei tarvitse tietää etukäteen, sillä tarina muokkautuu joka tapauksessa aina jonkin verran kirjoitusvaiheessa, kun käytännössä näkee, mikä missäkin paikassa toimii ja mikä ei. Kokemuksen syvällä rintaäänellä voin sanoa, että jokaisen suunnitteluun ja pohjatyöhön käytetyn minuutin saa keskimäärin kymmenkertaisena hyötynä takaisin kirjoitusvaiheessa.

perjantai 20. kesäkuuta 2008

T+0 - The Prologi

Minun nimeni on Antti Eronen. Olen vuonna 1989 syntynyt, juuri lukion päättänyt esikoiskirjailija, jonka käsialaa on Myllylahden kustantama scifikertomus "Dreamland - Aavekomppania".

Tässä blogissa tulen lähitulevaisuudessa kertoilemaan tarinoita ja muistoja teokseni matkasta ideasta kansien väliin, tarkoituksenani antaa vinkkejä ja neuvoja kaikille kirjan julkaisusta haaveileville tai muuten vain tarinankerronnasta kiinnostuneille.

Entä sitten, kun se on käsitelty? Olen jo alkanut työstää seuraavaa kirjaani, mutta projekti on toistaiseksi jumahtanut alkukesän laiskuusaaltoon. Yritän ammentaa tästä blogista itselleni voimia kirjoittamiseen laittamalla itseni miettimään, mitä olen missäkin projektin vaiheessa tekemässä, miten ja minkä takia - ja toivon mukaan saan nämä ajatukset jaettua teidän kanssanne jollakin yleishyödyllisellä (tai ainakin viihdyttävällä) tavalla.

Tervetuloa mukaan!