perjantai 26. kesäkuuta 2009

Uusi kirja tulossa (?)

Ei, tämä blogi ei edelleenkään ole "kuollut" sanan varsinaisessa merkityksessä. Olen vain ollut hyvin, hyvin syvässä idleessä. Suunnilleen sellaisessa kryojäädytykseen verrattavissa olevassa, siis.

Armeijasta päästyäni olen tässä kevään aikana ehtinyt vääntää töitä hautaustoimistossa, hakea muutamaan yliopistoon, käydä erinäisissä pääsykokeissa ja kirjoittaa siinä sivussa UUDEN KIRJANI valmiiksi. Tällä hetkellä olenkin sitten jo raksahommissa. Niin, ja siinä sivussa odottelen niitä yliopistojen tuloksia (englannin kääntämiseen itse asiassa sain juuri tänään paikankin, mutta odottelen edelleen josko saisin läpi ykkösvaihtoehtoni eli psykologian opiskelun). Jännä syksy edessä, monessakin mielessä. Muutto pois kotoa jne.

Mutta niin, uusin kirjani "Talvi" lähti viime sunnuntaina kustantajan arvioitavaksi. Jos siitä syntyy kustannussopimus ja julkaisuaikataulu on osapuilleen sama kuin Dreamlandin kanssa, niin voitte odottaa uuden kirjan ilmestyvän joskus ensi keväänä. Toinen mahdollinen vaihtoehto on sitten se, ettei kirjastani syystä tai toisesta pidetä ja julkaisu venyy johonkin hamaan tulevaisuuteen/peruuntuu kokonaan. Samasta syystä en nyt vielä tässä vaiheessa kehtaa paljastaa kirjasta mitään sen kummempia yksityiskohtia. Voi olla, ettei mitään kirjaa edes tule ja käsikirjoitus päätyy lopulta pöytälaatikkoon. Toivotaan nyt kuitenkin parasta. Lähinnä kai haluan sanoa, että olen pysynyt kiireisenä ja ainakin yrittänyt saada jotakin julkaisuunkin asti - olkoonkin, etten ole jaksanut kirjoittaa mitään ko. projektista tänne.

Jossakin vaiheessa voisi myös yrittää aloittaa kolmannen kirjan konkreettisen suunnittelun, eli pistää asioita lopultakin paperille ja aikajanalle. Alustavia luonnosteluita maailmasta ja juonenkuljetuksesta on jo tehty, mutta ne ovat parhaimmillaankin vain "luonnosteluita". Jos saan jonkin yli-inhimillisen työteliäisyyspuuskan niin kolmannen kirjan kirjoittaminen voisi periaatteessa alkaa jo nyt loppukesästä. Jää nähtäväksi. En kuitenkaan odottaisi itseltäni ihmeitä näissä olosuhteissa. Miljoona rautaa taas tulessa tjsp.

Yritän tehdä seuraavan päivityksen tähän blogiin vähän nopeammin kuin puolessa vuodessa. Ainakin yhden Aavekomppania-filesin voisi vielä julkaista. En kuitenkaan odottaisi itseltäni ihmeitä näissä olosuht... eiku.

Hyvää kesää kaikille!